BUSINESS-TESTAUS TUO VALON LIIKETOIMINNAN PIMEÄÄN

Jokainen meistä pikitien varrellakin elävistä tietää hyvin, että pimeässä metsässä kannattaa sytyttää taskulamppu, vaikka metsä olisi tuttukin. Eksymisen, kaatumisen ja silmälasien kadottamisen riski on taskulampun valossa vain merkittävästi pienempi.

Liiketoimintaa johdettaessa moni kuitenkin päättää kulkea pimeässä tai vain tuloslaskelma nimisen tulitikun valossa. Milloin häviävät ne silmälasit, milloin tavoite jää saavuttamatta, milloin sitten loppuu koko yritystoiminta. Carlos Candinon ja Sergio Santosin toteavat aukottomasti, että  50-90 % strategioista epäonnistuu, siis EPÄonnistuu (Journal of Management & Organisation, 2015).  Uusissa operatiivisissa toiminnoissa onnistumisen todennäköisyys lienee vielä alhaisempi.Olemme täällä Ratkaisutoimisto Seedissä kehittäneet kymmenen viime vuoden aikana valaistusratkaisuja liiketoiminnan pimeään. Kutsumme tätä business – testaukseksi. Nyt liiketoiminnassa kompurointi ja kaatuilu jokaisen oma valinta, sillä Business -testauksen taskulamppu on helposti ja kohtuullisella kustannuksella hankittavissa.Käytännössä kysymykset voivat olla hyvin konkreettisia ja eri alueisiin liittyviä.

Haluatko julkaista uuden strategian?

Ratkaisutoimisto Seedi testaa, muuttuivatko sijoittajien mielikuvat myös käytännössä. Entä lähteekö henkilöstömme mukaan tähän uuteen strategiaan? Ymmärsikö koko johtoryhmäsi strategian samalla tavalla? Missä vaiheessa uusi strategia muutti organisaatiosi toimintatapoja? Miten ne vaikuttivat firmasi tulokseen?

Suunnitteletko uuden tuotteen lanseerausta?

Ratkaisutoimisto Seedi mittaa, miten hyvin asiakkaasi ymmärsivät tuotteen hyödyt. Miksi he ostivat – tai jättivät ostamatta? Kuinka usein myyjäsi tarjosivat uutta tuotetta vanhojen sijaan?

Miksi myynti ei vedä?

Ratkaisutoimisto Seedi testaa, mistä löytyvät myynnin pullonkaulat asiakkaiden näkökulmasta. Miten asiakkaat kokevat kilpailuetumme ja mistä se muodostuu?

Onko tuotteemme hinta kohdillaan?

Ratkaisutoimisto Seedi testaa, mitä tapahtuu, jos nostamme / laskemme hintaa?  On pelottavan yleistä, että hinnoittelu ei onnistukaan suunnitellulla tavalla. Se on vakava tilanne, joka on suistanut kokonaisia yrityksiä konkurssiin.

Miten johtoryhmäsi selviää kriisiviestinnästä?

Entä jos kävisi ilmi, että Viron tehtaallanne on käytetty saastunutta viljaa elintarvikkeiden valmistamiseen? Koko yrityksesi maine olisi vaarassa, omasta työpaikastasi puhumattakaan. Ratkaisutoimisto Seedi testaa jo etukäteen, miten johtoryhmäsi yhteistyö sujuu käytännössä, kun tavara jonain päivänä osuu tuulettimeen.

Ajattelitko järjestää työntekijöillesi kalliin koulutuksen?

Ratkaisutoimisto Seedi tulee ja mittaa, miten hyvin koulutus puri. Tuottiko se rahat takaisin? Mitkä asiat eivät menneet perille, vaikka kaikki niin luulivat? Miten työntekijöiden todellinen käytös muuttui – vai muuttuiko se lainkaan?

Haluaisitko testata minkä tahansa idean etukäteen?

Ratkaisutoimisto Seedi on erikoistunut räätälöimään business-testejä. Saat mittaustuloksia ja dataa, jonka perusteella voit päättää turvallisin mielin. Muotoilemme testien tulokset puolestasi valmiiksi esitykseksi, jonka avulla myyt ideasi johtoryhmällesi, hallituksellesi tai työntekijöillesi.

Haluatko tietää lisää Business-testauksesta? Ota yhteyttä Marko.Parkkinen@seedi.fi

Marko Parkkinen on Ratkaisutoimisto Seedin toimitusjohtaja. Yhtiö on perustanut mm. Härkistä ja Beanit:iä tekevän Versofoodin, selluloosapohjaista biomuovia kehittävän Woodlyn ja palkitun ohjelmistoyhtiö Taito Unitedin sekä auttanut yli 300 eri kokoista organisaatiota kasvun ja kehittämisen haasteissa.

 


Katso myös