Multicatering

Rakensimme Seedin kanssa yhdessä suunnitelman Multicateringin uudelle tulemiselle, keskittyen etenkin kilpailuetuihimme pohjautuvan brändin luomiseen sekä kasvustrategiaan.

Meillä Multicateringissa on loistavat tuotteet ja hienot asiakkaat. Näimme kuitenkin, että tulevaisuudessa meille on tarpeen selkeyttää toimintaa ja tuoda itseämme esille laajemmallekin yleisölle.

Olen erittäin tyytyväinen siihen tasoon, jolla Seedin väki sitoutui parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseen. Seedissä tartuttiin aktiivisesti ratkaisemaan myös uusia haasteita, jotka nousivat esiin projektia tehtäessä.

Projektin lopputuloksena syntyi lisäksi euroiksi avatut konkreettiset kasvukonseptit. Jatkamme yhteistyötä Seedin kanssa suunnitelman osien toteutuksella. Kerron mielelläni lisää projektista!

 

Jarmo Tolvanen
Toimitusjohtaja
Multicatering Oy