Aatos Klinikka

Lähtötilanne

Aatos Klinikka tarjoaa lapsen, nuoren ja perheen kannalta toimivia ja vaikuttavia lasten- ja nuortenpsykiatrian palveluita. Tavoitteenamme on pystyä tarjoamaan palveluita helpolla tavalla perheille koko Suomessa.

Työskentely

Rakensimme yhdessä Seedin ja Taito Unitedin kanssa läsnäolevan digipalvelun konseptin, jonka ajatuksena on tuoda asiakkaalle parempi kokemus sekä helpottaa Aatoslaisten työtä.

Seedi ja Taito osasivat ottaa hienosti haltuun työmme sisältöjä ja työskentely heidän kanssaan oli mutkatonta ja mukavaa. Kuten uuden tekemisessä aina, tie konseptin rakentamisesta toteutukseen ei ollut suoraviivainen. Jouduimme toteutusvaiheessa tarkistamaan suuntaa ja tavoitteita sekä tekemään välillä kipeiltäkin tuntuvia valintoja.

Tulokset

Olen tyytyväinen lopputuloksiin. Meille syntyi Aatos Klinikan digitaalisen palvelun konsepti sekä sen toteutuksen ensimmäinen askel, joka helpottaa asiakkaidemme tutustumista palveluihimme sekä yhteyden ottamista meihin. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että palvelussa näkyy hienosti Aatos Klinikan henki raikkaalla tavalla. Lisäksi prosessi auttoi meitä sisäisesti kehittämään tarjontaamme sekä Aatoksen olemusta entistä systemaattisemmin.

 

Lotta Weckström-Lehto
Toimitusjohtaja, Co-founder, psykologi, psykoterapeutti
Aatos Klinikka Oy