Terveys- ja hyvinvointiala kasvaa ja motivoi kehittäjää

Taustaltaan Kajsa on luonnontieteilijä ja ravitsemustieteilijä. Lisätutkimusta hän on tehnyt tohtorintutkintoon asti, joka valmistui vuonna 2008. Kuitenkin aina opintojen alusta lähtien Kajsalla on ollut halua työskennellä teollisuudessa, sillä tutkimuksen soveltaminen ja hyödyntäminen käytännön elämään on kiinnostanut.

Ennen Vermanin tutkimus- ja tuotekehitysjohtajan tehtäviä Kajsa ehti työskennellä Valiolla 10 vuotta. Nykyisissä tehtävissään hän keskittyy tuotteiden ja uutuuksien kehittämiseen sekä tuoteportfolion uudistamiseen.

“Verman on kasvanut joka vuosi sinä aikana, kun olen ollut toiminnassa mukana. Prosessien kehittäminen on koko ajan hyvin ajankohtaista. Tulevaisuuden haaste on esimerkiksi SOTE-uudistus.”

Kajsa kertoo pitävänsä sisäisen tekemisen virtaviivaistamisesta. “Henkilöstön kehittäminen ja kehittyminen on kasvamista. Pitää aina muistaa, että ihmiset kehittyvät firman kasvun mukana. Se on lähellä sydäntäni.”

HTK-valmennus sopivansisältöinen ja sopivankokoinen

“HTK-valmennus sopi kouluttautumistarpeisiini tosi hyvin ja siksi lähdin valmennukseen mukaan. Sisältö ja tehtävät olivat sopivat sovitettaviksi työn ohessa tehtävään opiskeluun”, Kajsa kertoo.

“Toivon, että valmennuksen myötä oppisin muilta yrityksiltä erilaisista toimintatavoista. Koska kehittäminen edellyttää muutosta, haluan oppia muutoskyvyn parantamisesta”. Lisäksi Kajsa toivoo valmennuksen myötä oppivansa lisää projektisalkun hallinnasta ja siitä, miten tehtäviä kannattaa priorisoida.

Kansainvälistyvässä yrityksessä toimintamallien opettelu maittain menee vielä “case by case” ja myös tähän haasteeseen Kajsa hakee erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Saaristomökkeilyä ja telinevoimistelua

Työajan ulkopuolella Kajsa viihtyy Porvoon saaristomökin remontointihommissa sekä harjoittelee telinevoimistelua. Tulevaisuudessa Kajsa haluaa jatkaa työskentelyä terveysalalla, sillä itsehoito ja terveydestä huolehtiminen kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän.

“Koen todella motivoivana ja iloa tuovana tällä alalla olemisen. Terveysasiat ovat monelle niin lähellä sydäntä. Tämä on positiivinen ala ja toisaalta se haastaa, sillä vielä on paljon tehtävää.”

Kokonaisvaltaisempaan kysymykseen Suomen kasvusta ja työpaikkojen lisäämisestä Kajsalla on samankaltaisia ajatuksia muiden HTK-kurssilaisten kanssa. “Työllistäminen on aika vaikeaa. Yrittäjyyteen voisi kannustaa enemmän ja sen houkuttelevuutta voisi lisätä. Olisi hienoa, jos yrittäjänä toimiminen olisi helpompaa, jolloin samalla voisi työllistää muita.”

Kajsa miettii myös yrityksen sisäisten asioiden ja ilmapiirin merkitystä kasvulle. “Luovuus, riskinotto ja innovatiivisuus ruokkivat kasvua.”

Kajsa Kajander, tuote- ja kehitysjohtaja, Oy Verman Ab