Suosittelun voima
Suosittelu on täysin alihyödynnetty keino uusien asiakkaiden hankkimisessa. Parhaimmillaan tuote tai palvelu synnyttää puskaradioilmiön, jossa tyytyväiset asiakkaat ryhtyvät aktiivisesti kertomaan kokemuksestaan eteenpäin. Jos ilmiö ei synny spontaanisti, sitä voi myös itse edistää. Seuraavassa viisi vinkkiä suosittelun lisäämiseen.
Ensimmäinen asia on varmistaa, että asiakkaat ovat tyytyväisiä. Mittaa tyytyväisyyttä ja suositteluhalua säännöllisesti ja kehitä toimintaasi sen pohjalta.
Tarjoa kanava suositteluun. Uudet digitaaliset palvelut ovat tässä hyviä – asiakkaan arviota ja kommenttia pyydetään aktiivisesti ja ne julkaistaan kaikille.
Muista palkita asiakas suosittelusta. Jos asiakas hankkii sinulle uusia asiakkaita, pienellä palkkiolla saat aikaan hyvän mielen ja entistä uskollisemman asiakkaan.
Kysy jokaisessa asiakaskontaktissa tyytyväiseltä asiakkaaltasi kuka muu voisi tarvita tarjontaasi. Ole sinnikäs, äläkä luovuta, jos asiakkaalla ei heti tule mieleen sopivaa nimeä, palaa asiaan parin päivän päästä.
Aseta tavoite. Lupaa itsellesi esimerkiksi hankkia ensi vuoden aikana vähintään yksi uusi asiakas jokaisen tyytyväisen asiakkaasi avulla.
Suosittelun voimaa on mitattu osana Myyntiteho -projektejamme. Suosittelun kautta saadaan parempia liidejä ja kylmäkontaktointiin kuluva aika vähenee. Hyödyntämällä suosittelun voimaa, pystytään keskimäärin lisäämään myyntitehoa 25 %.
Kirjoittaja Tanja Haapamäki, projektijohtaja