Yrityskasvu-vierasblogi: Revityin kasvu

Kim Väisänen, toimitusjohtaja ja perustaja, Blancco Oy, Entrepreneur of the Year 2012

 
Musta Barbaari muistuttaa kappaleen verran, ettei tulosta synny ilman duunii. Lihas kasvaa toistoilla, ei toivomalla. Salil pitää olla eka, salil pitää olla vika, jotta näytettävää syntyy. Ei se liikevaihdon ja yrityksenkään kasvattaminen sen kummoisempaa ole. Ahkera treeni tekee piirinmestarin, kovempi suomenmestarin ja kovin maailmanmestarin.
Vanhan jenkkisanonnan mukaan ’hope is not a strategy’. Sen voisi kääntää suomalaiseen muotoon ’toivominen ei ole toimenpide’. Kotimaan tämän hetken taloudellista tilaa katsomalla voi tehdä johtopäätöksen kuinka pitkälle toivomalla pääsee. Jonoon, joka ei liiku ainakaan eteenpäin. Kuuden toivomisvuoden jälkeen hallitus vaihtuu keväällä, ja toivottavasti silloin päästään jo tekoihin. Toivomisen kortit on jo katsottu.   
Siinä missä hallitus pukkaa selontekoa, selvitystä ja komitealausuntoa kuin ylityöllistetty kirjapaino, monissa yrityksissä kasvua tehdään ainoastaan powerpointeissa ja exceleissä. Excel-kasvuhan se sitä helpointa on, ei kun muutetaan prosenttikerrointa kaavassa, ja taas nousi myynti muutaman miljoonan. Mitä sitä asiakkaiden, ja potentiaalisten asiakkaiden, kanssa lisäarvokeskustelemaan kuinka meidän oyltd:n kasvu hyppää uudelle dekadille. 
Jos ei kasva hauislihas haaveilemalla, ei yritys lähde gasellimaiseen kasvuun toimisto-ohjelmia räpläämällä. Habaa hankitaan salilla raudan kanssa toistamalla, kasvua asiakkaiden ja prospektien kanssa kanssa toimimalla. Toimiston toistot ovat niitä loputtomia puheluita, yhteydenottoja, tapaamisia, tarjouksien tekemistä. Kun veivaa päivässä sen sata kylmää soittoa, se on kuin tekisi ne muutamat sata hauiskääntöä vapailla painoilla. Sen se kasvu vaatii.  
Liian monet kasvusta haikailevat yritykset täysin laiminlyövät operatiivisen, likaisenakin pidetyn, päivittäisen työn ja luottavat siihen, että hienot, esitysgrafiikalla höystetyt strategiakalvot tuovat mannaa ja mammonaa. Hyväkään strategia ei ole kuin korkeintaan viidennes lopputuloksesta, loput on sitä raakaa työtä ja toistoja. Jos ei ole rakkaus pelkästään sanoja vaan myös tekoja, yrityskasvu ei ole pelkästään pään sisällä tehtävää ajatustyötä. Se vaatii interaktiota, iteraatioita, jatkuvaa suunnitelmien ja toimenpiteiden päivittämistä.    
Aika harva on kasvattanut jäntevää pyykkilautavatsaa kertareissulla kuntokeskukseen. Vielä harvempi on rakentanut kasvuyrityksen näteillä kalvoilla ja yhdellä puhelinsoitolla. Se vaatii duunii.   
Salille, siis asiakkaisiin, siitä haaveilemasta!
 
Kim Väisänen
 
 
 

Kirjoittaja on tiedonhävitysratkaisuja tarjoavan Blancco Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja sekä Entrepreneur of the Year 2012 -kilpailun voittaja.

Jaa mielipiteesi