Se vähän erilainen konsulttitalo

Välillä on aika muuttaa suuntaa ja nyt näin haikeina viimeisinä päivinä Seedissä on aika kiittää kaikkia mahtavia työkavereita ja tietysti asiakkaita, joiden toiminnan kehittämisessä on ollut ilo olla mukana. Koska Seedi on aika poikkeuksellinen paikka tehdä hommia, tiivistin tähän blogiin asiat, jotka mielestäni tekevät Seedistä Seedin (osittain maksettu mainos, kun työajalla tätä kirjoitan).

Seediläisillä on aito halu ratkaista asiakkaan ongelmat ja tehdä aina asiat vähän paremmin kuin oli sovittu. Myös sisäisessä tekemisessä tunnustetaan ongelmat, joita lähdetään sitten yhdessä ratkaisemaan. Tämän mahdollistaa timanttinen porukka, jolta ei jää yksikään ongelma ratkaisematta. Ratkaisutoimisto siis nimensä mukaisesti.

Seedissä jokainen idea on hyvä, tai ainakin miettimisen arvoinen. On harvinaista, jos lounaalla käydessä ei synny uusia tapoja kehittää nykyistä toimintaa tai kokonaan uudenlaisia liiketoimintaideoita. Ja ne eivät jää vain puheen tasolle, nimittäin ideat kirjataan ylös ja niiden potentiaalia lähdetään systemaattisesti selvittämään. Ennakkoluuloton asenne mahdollistaa aidosti uudenlaiset lähestymiskulmat – aika harva konsulttitalo on myöskään perustanut pariakymmentä yritystä.

Tekemisen nopeus on hämmästyttävää, asiat tapahtuvat heti, mutta ei kuitenkaan hätiköiden. Tämä nopeus mahdollistaa sen, että konkreettisia tuloksia saavutetaan usein jo projektin alkumetreillä ja suuntaa voidaan tarvittaessa muuttaa ketterästi. Ja koskaan ei ole niin kiire, ettei ehtisi auttaa kiperän kysymyksen parissa painivaa työkaveria. Toimintamallit ja prosessit tekevät jotain, mutta Seedin tekevät ihmiset – ja Seediläiseksi kasvaa nopeasti hyvässä seurassa. Kiitos siis Marko, Tanja, Johanna, Sari, Janne, Maria, Reeta, Salomo, Juhani, Satu, Kalle ja tietysti myös ex-Seediläiset Una, Kastor, Janina, Tommi ja Niklas. Oli hienoa päästä tekemään hommia teidän kaikkien kanssa.

Kirjoittaja on Ville Grönlund, Ratkaisutoimisto Seedin pitkäaikainen ja pidetty konsultti, diplomi-insinööri, mutta siitäkin huolimatta ihan mukava tyyppi.