Kukaan ei kasva vahingossa

Päivi Marttila, toimitusjohtaja Midagon Oy.

Suomessa yrittäminen lähtee osaamisesta. Tehdään sitä mitä osataan. Kehitetään tuotteita, joita osataan tehdä. Ja myydään niille, joille osataan myydä. Aika järkeenkäypä lähtökohta. Tai oikeastaan aika järjetön lähtökohta. Meidänhän pitäisi tutkia markkinoita. Arvioida ja ennakoida, miten ne kehittyvät ja mitä tulevaisuudessa tarvitaan. Ja hankkia osaamista kun sitä tarvitaan. Pitäisikö yrittämisen siis perustua markkinoihin, mahdollisuuteen tehdä bisnestä?

Mielestäni kyllä. Meidän pitää tarttua räväkämmin markkinoiden mahdollisuuksiin. On oltava herkkä muutoksille ja reagoitava nopeasti. Usein tämä tarkoittaa koko yrityksen kellotaajuuden muuttamista. On uskallettava mennä markkinoille puolivalmiilla tuotteilla ja testata asioita yhdessä asiakkaiden kanssa. Samoin täytyy olla rohkeutta luopua ja hylätä jo tehtyjä valintoja. Tarvitaan tahtoa ja kunnianhimoa. Kukaan ei kasva vahingossa. Ja kasvaminen on elintärkeää. Jos et kasva niin kuihdut, sillä markkinat kasvavat joka tapauksessa.

Yrityksissä ei uskalleta kokeilla asioita, koska pelätään virheiden tekemistä. Kasvu lähtee siitä, että markkinoita seurataan ja kokeillaan mikä toimii. On reagoitava nopeasti siihen mitä tapahtuu eikä vain suunniteltava täydellistä tuotetta. Tämä ei tarkoita suunnitelmallisuuden unohtamista, vaan sitä, että suunnitelmia pitää pystyä muuttamaan nopeasti.

Sanotaan: Jos et tee mitään, et tee virheitä. Mutta tekemättömyyskin on valinta – ja se voi olla kallis virhe.

Midagon Oy:n toimitusjohtaja Päivi Marttilalla on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta Suomessa ja USA:ssa. Päivi Marttila on myös aktiivinen hallitusammattilainen.

Jaa mielipiteesi