Kehitä liiketoimintaasi innovaatiosetelillä!

Janne Juntunen Ratkaisutoimisto Seedi

Onko yritykselläsi uusi, erittäin potentiaalinen tuote- tai palveluidea, jota haluaisitte kehittää eteenpäin, mutta organisaatiostanne ei löydy riittävästi aikaa idean kehittämiseen? 

Törmäämme Ratkaisutoimisto Seedissä usein tilanteisiin, joissa meitä lähestytään uuden potentiaalisen tuote- tai palveluidean kanssa. Idea on hyvä ja kehittäjillä on kova halu viedä asiaa eteenpäin, mutta ajanpuutteen vuoksi halutaan hakea ulkopuolista kumppania viemään idea seuraavalle tasolle. Ongelmana kuitenkin on, että mikään ei ole ilmaista.

Business Finland tuo omalta osaltaan helpotusta tilanteeseen erilaisten yritystukien muodossa. Näistä monelle yritykselle ensimmäinen porras on Innovaatioseteli, joka on Business Finlandin tukimuotoinen rahoitus pienille ja keskisuurille suomalaisyrityksille liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen. 

Innovaatiosetelin tavoitteena on uuden, kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavan liiketoiminnan luominen Suomeen.

Innovaatiosetelin avulla yritykset voivat ostaa ulkopuolista asiantuntijatyötä uuden tuote- tai palveluideansa kehittämistä varten. Nämä palvelut voivat liittyä esimerkiksi tuotekehitykseen, strategiaan tai testaukseen. Setelin arvo on 6200€ (sis. alv). Tukea ei tarvitse maksaa takaisin. Innovaatiosetelin saaminen ei edellytä omaa rahoitusta.

Ratkaisutoimisto Seedi on Business Finlandin innovaatiosetelin virallinen palveluntarjoaja.

Autamme yrittäjää tai yritystä hakemaan innovaatioseteliä. Kun innovaatioseteli on myönnetty teemme alustavan markkinakartoituksen, kuvaamme konseptin alustavalla tasolla ja haastattelemme potentiaalisia asiakkaita tai sidosryhmiä. 

Tämän jälkeen yrityksellä on kattavat perustiedot tuote- tai palveluidean toimivuudesta ja yritys voi halutessaan hakea Business Finlandin Tempo -yritystukea, joka sisältää idean kaupallistamisen eli markkina- ja kilpailijatutkimuksen, tuotteen tai palvelun laajemman konseptoinnin, hinnoittelun ja koko liiketoimintamallin kehittämisen uuden idean ympärille. 

Me Ratkaisutoimisto Seedissä olemme tukenasi tuote- tai palveluidean kaupallistamisessa aina idean tasolta toteutukseen asti. 

Jos sinulla löytyy uusi tuote- tai palveluidea, jolle haluat hakea innovaatioseteliä Business Finlandilta  niin lue lisää palvelustamme täältä ja ota yhteyttä  / 0505351911. Autamme sinua hakemuksen tekemisessä.

Janne Juntunen on Ratkaisutoimisto Seedin projektipäällikkö. Hänellä on useiden vuosien kokemus yritysten liiketoiminnan kehittämisestä.